väen valkeat?
Väen Valkeat -tapahtuma on ylpeästi sitoutunut edistämään yhteisöllisyyttä, autenttisuutta, vastuullisuutta ja kestävyyttä, haluamme olla inspiroiva tapahtuma juuri sinulle. Tapahtumamme keskeiset arvot korostavat kaikkien ihmisten tasavertaisuutta ja kunnioitusta.
Väen Valkeat tuomitsee kaikenlaisen häirinnän ja syrjinnän. Olemme sitoutuneet luomaan ympäristön, jossa jokainen voi tuntea olonsa tervetulleeksi ja turvalliseksi. Yhdessä voimme rakentaa tapahtuman, joka juhlistaa moninaisuutta ja edistää yhteisöllisyyttä.
Väki – Folk
Vanha suomalainen käsite. Se esiintyy edelleen monessa sanonnassa, kuten vaikka “väen väkisin” ja “väen vängällä”.
Väkeä uskottiin olevan kaikkialla, tai oikeammin kaikella oli oma väkensä, metsän väki lienee näistä tutuin vielä nykyäänkin, ja talon väki tarkoitti muutakin kuin siellä asuneita ihmisiä.
Väkeä lepyteltiin ja lahjottiin, jotta saatiin turvaa elämään. Väki oli voimaa.
Valkeat – Fires
Tulet, joita poltettiin ja poltetaan yhä edelleen eri tarkoituksissa, useimmin merkkitulina, mutta myös karkottamaan pahoja henkiä ja noitia.
Missio
Missionamme tuottaa enemmän kuin totutut keskiaika/ historiafestivaalit ja -markkinat, vaan sen sijaan luoda tunne yleisölle yhteisöstä, jossa tapahtuu paljon erilaisia asioita ja joihin kävijät voivat myös osallistua halutessaan. Haluamme elävöittää Järvenpään tapahtumatarjontaa ja tuoda historiaa kaupungin tapahtumiin, ja elävöittää arvokasta Vanhankylänniemen aluetta. Konseptina tapahtuma on myös jonkin verran erilainen verrattuna muihin suomalaisiin historiatapahtumiin.
Pyrkimyksenä onkin tuottaa jotain uutta ja erilaista festivaaliskeneen. Tavoitteena on kasvaa myös elävän musiikin areenaksi ja tarjota esiintymispaikka modernimman kansanmusiikin ja dark folkin esittäjille, jolloin tapahtuma muodostaa yhdessä sekä musiikillisen iltafestivaalin, ohjelmallisen markkinapäivän ja perinteikästä tunnelmaa.
VISIO
Tapahtuman visiona on olla yhteispohjoismainen tapahtuma ja tehdä yhteistyötä käsityöläisten, kulttuurin ja esittävän taiteen tuottajien kanssa muihin Pohjoismaihin. Tällä tavoin tukea Pohjoisen Euroopan kulttuureja, sekä nähdä vanhojen perinteiden tuovan ihmisiä yhteen.
Arvot
Autenttisuus
Väen Valkeat tarjoaa aidon, historiallisen kokemuksen, joka pohjautuu perinteisiin, mutta on silti moderni ja helposti lähestyttävä.
Yhteisöllisyys
Tapahtuma rakentuu yhdessä tekemiselle ja osallistumiselle. Se on paikka, jossa
jokainen kävijä voi kokea historian ja luoda itselleen unohtumattomia muistoja.
Kestävyys ja vastuullisuus
Väen Valkeat kunnioittaa historiaa ja luontoa. Tapahtuman järjestelyissä pyritään valintoihin, jotka tukevat kestävää kehitystä. Otamme huomioon myös sosiaalisen vastuullisuuden ja pidämme huolta turvallisesta tapahtumaympäristöstä jokaiselle.
Inspiroivuus
Jokainen kävijä – olipa hän lapsi, aikuinen, harrastaja tai asiantuntija – lähtee tapahtumasta inspiroituneena ja halukkaana oppimaan lisää.
Tiimi 2025
Tapahtumaa tekee iso joukko vapaaehtoisia ammattilaisia
Markkinointi ja viestintä:
Veera, Allu ja Tanja
Talkooväki:
Maria ja Meeri
Ohjelma:
Pertti
Markkinakylä:
Mileena, Harri, Sonja ja Maarit
Turvallisuus:
Mikko, Tessa, Eeva, Olli ja Aleksi
Päätuottaja:
Tanja
Webmaster: info@vaenvalkeat.fi
Sivuston kuvat: Petteri Pesonen (@itseotin), Ira Heinonen ja Riika Hytti
Sivuston grafiikat: Kirsti Runavik – Riimulahti
Väen Valkeat 2025.
Kaikki oikeudet pidätetään. All rights reserved.